tiistai 1. heinäkuuta 2025

Ensimmäinen podengopentu(e)

 Neljä päivää näyttelyhuuman jälkeen eli 12.6. Fame alkoi synnyttämään. Mielessä kävi että noinkohan  onnetar enää jaksaa suosia eikä se sitten tietenkään jaksanut. Pieni poika syntyi ensin ja sitäkin ponnisteltiin tovin verran ulos, painoa poitsulla oli 199g. Hetken Fame huilasi ja alkoi työstämään toista pentua, minkä tulo kestikin sitten hieman pidempään. Lopulta sieltä syntyi juurikin niin täydellinen tyttö, mitä ei edes uskallettu toivoa kuin ehkä salaa. Aivan saman värinen kuin Paten emä Miragem, johon ihastuimme ikihyviksi kun tapasimme, ja todennäköisesti siitä olisi tullut luonteeltaankin yhtä ihana, pieni valkoinen sydänkin sillä oli rinnassa. Tietenkin oli. Mutta tyttönen oli ilmeisesti tehnyt matkaa maailmaan hieman liian pitkään eikä elvytysyrityksistä huolimatta saatu siihen henkeä puhallettua. Suru oli suunnaton. 

Onneksi meillä oli kuitenkin pieni poika johon saamme kaikki tuhlata hellyyttä mielin määrin. Koska whippettien viimeinen pentu oli jäänyt J-kirjaimeen, tuli pojasta K niinkuin Kelmi 💙     

                                                     

            

Ja koska rakkaalla lapsella on monta nimeä on Kelmin lisäksi ehdokkaina ollut myös Fate (isän ja emän nimistä), Pontso (koska pläski) mikä vääntyi sittemmin Panchoksi. Maitobuffa kun on täysin yksityiskäytössä, on poitsulla paino noussut kohisten eikä jaloilleen nousu oikein ota näin 2,5 viikon iässä vielä onnistuakseen. Mutta pissalle hän hienosti hilautuu alustalle. Painoa tällä hetkellä 850g.

                   


                    

                  

 Tasan kaksiviikkoisena aukesi silmät 😍 

             

                  Pois alta! Täältä tullaan!!!



















 





















sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Bellan valioitumisviikonloppu

 Kun lähtee näyttelyyn ajatuksella josko mekin edes kerran tänä kesänä, tuntuu melkein rikolliselta kun kaikki meneekin niin hyvin ettei paremmin edes voisi. Bella ei erityisemmin näyttelyistä nauti eikä me niitä varten askelkuvioita olla juuri harjoiteltukaan, sen toki kuvistakin näkee, mutta koska se on kuitenkin tosi kaunis ja yksi sertikin oli edellisvuonna saatu niin sen verran ehkä voisi epämukavuusalueella poiketa että käydään nyt ainakin erkkari ja samana viikonloppuna toinenkin show missä myös kasvattajatuomari, ajattelin minä. Bellan värityskin tuo omat haasteensa, vaikka rodussa kaikki onkin värien suhteen sallittua (paitsi merle), ei sen kanssa oikein maksa vaivaa käydä kuin rodun tuntevilla tuomareilla. 

Erikoisnäyttelyssä on melkein poikkeuksetta tullut käytyä niin kauan kuin whippet on talossa ollut, on niitä jokunen välistäkin jäänyt mutta käytävähän se on ihan vain kannatuksenkin vuoksi. Open Shown ajattelin taktikoiden tällä kertaa jättää välistä "koska kaikkihan ovat siellä eikä kukaan lähde samaan aikaan Espooseen". No kovaa sakkia se vähäisempikin määrä Espooseen ilmoittautuneita oli...

Mutta. Bella yllätti kyllä täysin koko perheen enkä tahdo itsekään vielä uskoa mitä oikein tapahtui; puuttuvat kaksi sertiä samana viikonloppuna, 2 kertaa ROP eli sitä myöten myös erkkarin BEST IN SHOW ja kaikkien rotujen RYP 1 ja BEST IN SHOW 3. Miten tässä näin pääsi käymään?! 

                                                                                🙏


Bella avoimen luokan 1.

"This black with white trim really appealed to me in the first lineup. Lovely head and expression. Long neck leading into correct front assembly. Correct bone and neat feet. She appealed with her depth to elbow and length of ribbing. Correct in loin. Super rear angulation with correct depth to her second thigh. She was a bit close behind coming and going. I thought that her profile movement was exquisite. Beautifully presented."

Yvonne Hull, Palmik Whippets



Bella paras narttu

"She left everyone standing."


 BIS avoin Bella  BOS XXX Tentacion
molemmat nappasit myös sertifikaatit


BIS Bella BOS C'mere Oz The Great


EUKANUBA SUMMER SHOW

"3,5-vuotias erinomaista tyyppiä oleva, erittäin linjakas ja elegantti narttu. Erinomainen pää ja ilme, hyvä purenta ja alaleuka, hyvät korvat, erinomainen kaula ja ylälinja, erinomaisesti kulmautunut edestä ja takaa, erinomainen eturinta, hyvä alalinja. Hyvät matalat kintereet. Liikkuu kevyesti erinomaisella askelpituudella löysällä hihnalla, riittävän yhdensuuntaisesti edestä ja takaa. Miellyttävä käytös. Esitetään kauniisti."

Sari Mäkiö, Avantina Whippets


ROP Bella VSP Absidian Chasing El Chapo




            "Ja ryhmän voittaa whippet!"


RYHMÄ 1

Tuomari Sari Mäkiö



BIS 3
ZELIG MOTHER NIGHT

Tuomarina Gavin Robertsson, UK

Erikoisnäyttelykuvat Minna Puukko
Eukanuba Summer Show Antti Ruotsalo
KIITOS! 








lauantai 26. huhtikuuta 2025

Podengopentuja toivottavasti kesäkuussa!

 Paljon on vettä virrannut Vanajassa sitten edellisen postauksen, mutta herätelläänpä blogia jälleen henkiin sillä sileäkarvainen pieni portugalinpodengomme Fame on käynyt Ähtärissä treffeillä ja toiveissa on pieniä podengopentusia syntyviksi kesäkuussa 💕

Famen viralliset tiedot löytyvät täältä ja pentueen isän Paten tiedot tämän namiskan alta. Jos podengo ei rotuna ole vielä ennestään tuttu suosittelen lämpimästi tutustumaan yhdistyksen sivuilta löytyvään rotuesittelyyn. Kyseessä on alkukantainen metsästys- ja vahtikoira, jolla on voimakas riistavietti, vahtihaukku sekä näiden myötä tarve aktiiviseen toimintaan. Vaikka pentueen vanhemmat ovatkin menestyneet hienosti näyttelyissä, pennuista ei kuitenkaan voi sanoa tuleeko niistä potentiaalisia harrastuskoiria mihinkään lajiin, joten tähänkin mahdollisuuteen on hyvä etukäteen varautua. Jos kiinnostus kuitenkin herää, vastailen mielelläni kysymyksiin sähköpostitse tai puhelimitse. Löydymme myös Instagramista ja Facebookista😊 


Befricas Fame & Eximus Vis Pantera


Fame & Pate

perjantai 31. elokuuta 2018

A lot has happened in a year!

Can't believe I haven't updated this for a year but here's some highlights from past times:

Toffe has made some "show bred"-history by achieving five oval track CC's so far. All these are from Tuomarinkartano in Helsinki and it just might be that he won't ever get the one he needs for the CH-title from some other track but he has already proven himself to be something extra special. 

Photo Ilkka Montonen

Taffy entered first time into senior class at Whippet Tapahtuma (unofficial show) 10.02.2018 and she went all the way to the BEST IN SHOW and she had the best female movements. The judge of the day was Jeannette Lindblad (kennel Magic Colour). So proud of my old lady! This was her 4th Best In Show win. 

Photo A Anderson

Greta ran her 4th lure coursing CC and started her career on the oval track too. But otherwise we haven't been showing or competing in other areas almost at all this summer. Here are some nice photos from our National Specialty weekend in Kaarina 16.-17.06.2018. All the photos are taken by Kai Heinonen


Taffy


Greta


Greta on the move


Greta BIS working class at the Open Show. Judge Kirsten Landsverk (kennel Play Mec)


Taffy 3rd in senior class at the Open Show

Photo Piia Vuorenpää

The best part of this year has probably been our new friend Gimli (Tarumetsän Ikiroudan Timantti). He is a perfect playmate for Greta as Taffy can't do crazy rallies anymore because of her (now two) injured toes. Life is good :) 


  


keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

National Specialty & Open Show weekend 17-18.6.2017

This year bitches were judged by Mr Arnaldo Cotugno (Sobresalto Whippets) and males by Mr Espen Engh (Jet's Greyhounds) at the Specialty. Vice versa at the Open Show :)

Taffy (Sporting Fields Jamaican Me Crazy) showed the young stars how she still got it and ended up being 2nd Best Bitch at the Specialty. It was a very high quality line up of bitches. None of the final four was bred in Finland and Taffy was the only one who was owned by a Finn (that would be lucky me).

Photo Kai Heinonen

At the Open Show she got a Prize of Honor and was a Best Head & Expression -nominee

Photo Kai Heinonen

YEE-HAW!!!

Photo Kai Heinonen

Greta (Magtaf May In Martinique) got EXCellent at the Specialty and was 2nd in Working Class with Prize of Honor at the Open Show. She was also a Best Head & Expression - nominee.

Photo Kai Heinonen

Photo Kai Heinonen

Toffe (Magtaf Flagship Flanagan) got EXCellent at the Specialty. He was beautifully handled by Elina Ervasti as I was too busy with the girls :) Thank you Elina!

Photo Anna Szabó

Kiki (Magtaf Jamaican Portrait) got also EXCellent at the Specialty. So it was an EXCELLENT weekend for us!

I also had a great pleasure to handle two promising young stars:

Photo Kai Heinonen

Whiptails Natural Born Charmer "Eddie" owned by Sinikka Morander
EXCellent/4 in Junior Class at the Specialty
4th in Junior Class at the Open Show

Photo Kai Heinonen

Jothryn Alljuring Traits "Maui" owned by Anita Sandqvist
3rd in Baby Class

Thank you ladies for trusting them into my hands :)

And last but not least:

Photo Anna Szabó


Thank You kiss for my Queen of the rings <3 Hopefully we'll be back for the Veteran Classes. Thank You Taffy for giving me so many memorable moments. You are perfect <3






sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kiki's perfect moment


At Harjavalta Group Show 28.05.2017 Kiki (Magtaf Jamaican Portrait) went all the way to BEST OF BREED with CAC under judge Antoan Hlebarov from Bulgaria. Both groups 2 & 10 were combined for the big ring and Kiki was shortlisted and one of TOP 3 sighthounds under group judge Marija Kavcic from Slovenia.

I'm so proud of her and Elina. She's been maturing slowly but surely and it always makes me happy when the owners have patience to wait for them to be ready :)


BOS Mimi Chill's Dark Diamond BOB Magtaf Jamaican Portrait

Photo Elina Ervasti

She also beat her super star mom Taffy <3
Way to go!

tiistai 27. syyskuuta 2016

Super Sunday September 18th

Toffe aka Magtaf Flagship Flanagan finished his LURE COURSING championship at Selänpää, Kouvola winning over size males with CACL which made him a DUAL CHAMPION!!! So happy for him and his owners Kaija & Ilkka Montonen. Without your hard work all this would not have been possible. Thank you from the bottom of my heart <3

Photo Ilkka Montonen


Meanwhile in Vantaa at Finnish Whippet Club's unofficial show were over 80 whippets being judged by Pirjo Muhonen (Softouch Whippets). It was a very exciting day and I was so honored that she picked my girl Taffy aka Sporting Fields Jamaican Me Crazy for the BEST IN SHOW. Taffy had also the BEST FEMALE HEAD AND EXPRESSION and she was a nominee for the best movements. Her daughter Greta aka Magtaf May In Martinique was 3rd with the prize of honor in working class and also a nominee for the best movements. 

Photo Anita Sandqvist

BIS Sporting Fields Jamaican Me Crazy BOS Brookway Academy Choice

Photo Anita Sandqvist 

Working class 3rd with Prize of Honor 
Magtaf May In Martinique