tiistai 1. heinäkuuta 2025

Ensimmäinen podengopentu(e)

 Neljä päivää näyttelyhuuman jälkeen eli 12.6. Fame alkoi synnyttämään. Mielessä kävi että noinkohan  onnetar enää jaksaa suosia eikä se sitten tietenkään jaksanut. Pieni poika syntyi ensin ja sitäkin ponnisteltiin tovin verran ulos, painoa poitsulla oli 199g. Hetken Fame huilasi ja alkoi työstämään toista pentua, minkä tulo kestikin sitten hieman pidempään. Lopulta sieltä syntyi juurikin niin täydellinen tyttö, mitä ei edes uskallettu toivoa kuin ehkä salaa. Aivan saman värinen kuin Paten emä Miragem, johon ihastuimme ikihyviksi kun tapasimme, ja todennäköisesti siitä olisi tullut luonteeltaankin yhtä ihana, pieni valkoinen sydänkin sillä oli rinnassa. Tietenkin oli. Mutta tyttönen oli ilmeisesti tehnyt matkaa maailmaan hieman liian pitkään eikä elvytysyrityksistä huolimatta saatu siihen henkeä puhallettua. Suru oli suunnaton. 

Onneksi meillä oli kuitenkin pieni poika johon saamme kaikki tuhlata hellyyttä mielin määrin. Koska whippettien viimeinen pentu oli jäänyt J-kirjaimeen, tuli pojasta K niinkuin Kelmi 💙     

                                                     

            

Ja koska rakkaalla lapsella on monta nimeä on Kelmin lisäksi ehdokkaina ollut myös Fate (isän ja emän nimistä), Pontso (koska pläski) mikä vääntyi sittemmin Panchoksi. Maitobuffa kun on täysin yksityiskäytössä, on poitsulla paino noussut kohisten eikä jaloilleen nousu oikein ota näin 2,5 viikon iässä vielä onnistuakseen. Mutta pissalle hän hienosti hilautuu alustalle. Painoa tällä hetkellä 850g.

                   


                    

                  

 Tasan kaksiviikkoisena aukesi silmät 😍 

             

                  Pois alta! Täältä tullaan!!!



















 





















sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Bellan valioitumisviikonloppu

 Kun lähtee näyttelyyn ajatuksella josko mekin edes kerran tänä kesänä, tuntuu melkein rikolliselta kun kaikki meneekin niin hyvin ettei paremmin edes voisi. Bella ei erityisemmin näyttelyistä nauti eikä me niitä varten askelkuvioita olla juuri harjoiteltukaan, sen toki kuvistakin näkee, mutta koska se on kuitenkin tosi kaunis ja yksi sertikin oli edellisvuonna saatu niin sen verran ehkä voisi epämukavuusalueella poiketa että käydään nyt ainakin erkkari ja samana viikonloppuna toinenkin show missä myös kasvattajatuomari, ajattelin minä. Bellan värityskin tuo omat haasteensa, vaikka rodussa kaikki onkin värien suhteen sallittua (paitsi merle), ei sen kanssa oikein maksa vaivaa käydä kuin rodun tuntevilla tuomareilla. 

Erikoisnäyttelyssä on melkein poikkeuksetta tullut käytyä niin kauan kuin whippet on talossa ollut, on niitä jokunen välistäkin jäänyt mutta käytävähän se on ihan vain kannatuksenkin vuoksi. Open Shown ajattelin taktikoiden tällä kertaa jättää välistä "koska kaikkihan ovat siellä eikä kukaan lähde samaan aikaan Espooseen". No kovaa sakkia se vähäisempikin määrä Espooseen ilmoittautuneita oli...

Mutta. Bella yllätti kyllä täysin koko perheen enkä tahdo itsekään vielä uskoa mitä oikein tapahtui; puuttuvat kaksi sertiä samana viikonloppuna, 2 kertaa ROP eli sitä myöten myös erkkarin BEST IN SHOW ja kaikkien rotujen RYP 1 ja BEST IN SHOW 3. Miten tässä näin pääsi käymään?! 

                                                                                🙏


Bella avoimen luokan 1.

"This black with white trim really appealed to me in the first lineup. Lovely head and expression. Long neck leading into correct front assembly. Correct bone and neat feet. She appealed with her depth to elbow and length of ribbing. Correct in loin. Super rear angulation with correct depth to her second thigh. She was a bit close behind coming and going. I thought that her profile movement was exquisite. Beautifully presented."

Yvonne Hull, Palmik Whippets



Bella paras narttu

"She left everyone standing."


 BIS avoin Bella  BOS XXX Tentacion
molemmat nappasit myös sertifikaatit


BIS Bella BOS C'mere Oz The Great


EUKANUBA SUMMER SHOW

"3,5-vuotias erinomaista tyyppiä oleva, erittäin linjakas ja elegantti narttu. Erinomainen pää ja ilme, hyvä purenta ja alaleuka, hyvät korvat, erinomainen kaula ja ylälinja, erinomaisesti kulmautunut edestä ja takaa, erinomainen eturinta, hyvä alalinja. Hyvät matalat kintereet. Liikkuu kevyesti erinomaisella askelpituudella löysällä hihnalla, riittävän yhdensuuntaisesti edestä ja takaa. Miellyttävä käytös. Esitetään kauniisti."

Sari Mäkiö, Avantina Whippets


ROP Bella VSP Absidian Chasing El Chapo




            "Ja ryhmän voittaa whippet!"


RYHMÄ 1

Tuomari Sari Mäkiö



BIS 3
ZELIG MOTHER NIGHT

Tuomarina Gavin Robertsson, UK

Erikoisnäyttelykuvat Minna Puukko
Eukanuba Summer Show Antti Ruotsalo
KIITOS! 








lauantai 26. huhtikuuta 2025

Podengopentuja toivottavasti kesäkuussa!

 Paljon on vettä virrannut Vanajassa sitten edellisen postauksen, mutta herätelläänpä blogia jälleen henkiin sillä sileäkarvainen pieni portugalinpodengomme Fame on käynyt Ähtärissä treffeillä ja toiveissa on pieniä podengopentusia syntyviksi kesäkuussa 💕

Famen viralliset tiedot löytyvät täältä ja pentueen isän Paten tiedot tämän namiskan alta. Jos podengo ei rotuna ole vielä ennestään tuttu suosittelen lämpimästi tutustumaan yhdistyksen sivuilta löytyvään rotuesittelyyn. Kyseessä on alkukantainen metsästys- ja vahtikoira, jolla on voimakas riistavietti, vahtihaukku sekä näiden myötä tarve aktiiviseen toimintaan. Vaikka pentueen vanhemmat ovatkin menestyneet hienosti näyttelyissä, pennuista ei kuitenkaan voi sanoa tuleeko niistä potentiaalisia harrastuskoiria mihinkään lajiin, joten tähänkin mahdollisuuteen on hyvä etukäteen varautua. Jos kiinnostus kuitenkin herää, vastailen mielelläni kysymyksiin sähköpostitse tai puhelimitse. Löydymme myös Instagramista ja Facebookista😊 


Befricas Fame & Eximus Vis Pantera


Fame & Pate